perjantai, 18. toukokuuta 2012

BACK IN BUSINESS

No mutta ihanaa päivää kaikille lukijoille :) ! Hengissä oon, vietän just elämäni huolettominta aikaa, yo-juhlat tulossa ja mekko tekeillä. Kavereiden ja poikaystävän kanssa hengailu, lätkämatsien katsominen ja yleinen löhöily ja kesän odottelu kuuluu myös ykkösjuttuihin mun elämässä. Nyt kun kirjotukset on ohi ja sain vihdoin kasattua kaikki 75 lukiokurssia plakkariin tuskaillen yömyöhään niin matikan laskujen, kuin kuviskurssin töiden parissa, voisin alkaa panostaa tähän bloggailuunkin.
   Mun koulunkäynti oli mitä oli, jos siellä koulussa edes voin sanoa käyneeni, niin ehdottomasti rankin spurtti oli tää kevät eikä mulla hirveesti ollu energiaa mihinkään. Hain muutamaan eri kouluun muoti- ja vaatesuunnittelulinjalle, mutta ainoa mihin kouluun pääsin edes pääsykokeisiin on Turussa sijaitseva ruotsinkielinen Novia johon on pääsykokeet vajaa kuukauden päästä. Ens vuonna on toivottavasti enemmän aikaa panostaa eri koulujen ennakkotehtäviin jos ei toi Novia tärppää. Ahkera ruotsinopiskelu on nyt kuitenkin paikallaan ja paras tapa harjoitella sitä on mikäs muukaan kuin ruotsinkielisten muotilehtien lukeminen.

Tänään ohjelmassa niinkin jännä päivä että lähden Leon kanssa sen duuniin mukaan, eli istumaan autoon muutamaksi tunniksi ja sen jälkeen keksitään varmaan illaksi jotain rentoa tekemistä. Tällanen elämä on mulle just nyt erittäin paikallaan, kun ei tarvi stressata mistään ja voin tehdä ihan mitä haluan.


Vapusta latailen tähän muutamia kuvia. Silloin oli mukavan lämmin päivä käydä tsekkaamassa Vartsikan vilinää ja istuskella jokilaivoissa.






Uuden Kultatalon ylimmässä kerroksessa on vaikka mitä ruokapaikkoja ja käytiin Meikun kanssa testaamassa Bambu-nimistä mestaa. Kympin maksava kookoschilikana-wokki oli oikein nappivalinta ja juuri sopivan kokoinen meidän nälkään. Suosittelen!




Tiistaina oltiin pikkusiskoni Marien kanssa katsomassa Logomossa Fashion Visions tapahtumaa, jossa nuoret vaatesuunnittelijat pääsivät esittelemään mallistojaan. Isosikoni Camilla oltiin pyydetty malliksi ja tapahtuman jälkeen suunnattiin omalla pikku autollani kahville. Isosiskoni oli kovin innoissaan autostani jonka sain pari kuukautta sitten :D.


Voisin tässä varotella vielä Turkulaisia autoilijoita, että kannattaa oikeasti olla aika tarkkana noiden nopeuksien suhteen, kun nyt on melkeen jokapäivä tehovalvonnat. Itse repäisin jo yhdet ylinopeussakot ja toivon niiden jäävän viimeisiksi, sillä seuraavista lähtee kortti. Meillä oli Leon kanssa kisa viikonloppuna meiltä heille ja meitsin reitillä sattu olemaan Pro Laserit puskassa väijymässä. Noh, onneksi selvisin vaan sakoilla ja olen kyllä ajanutkin sen jälkeen tasan nopeusrajoitusten mukaan!




Mahtavaa viikonloppua kaikille! :)

Sara

maanantai, 19. joulukuuta 2011

Vain elämää, ei sen enempää

Kalastusta
Ulkoilua
Ihania tuoksuja



Joulumieltä
Leffailtaa ja herkuttelua tyttöjen kanssa
Shoppailua ja löhöilyä

Matka Heurekaan
Jossa sai tehdä oman rahan
Helliä hetkiä
Pikkujoulujen viettoa parhaassa seurassa
Maailman parhaan iskän kanssa taidenäyttelyssä

Rakas joulupukki...


Tällasta tää mun elämä :). Oon kyllä tosi yllättyny et oon saanu lisää lukijoita vaiks oonki universumin saamattomin näiden postauksien kanssa. Kiitos teille ja ihanaa joulunodotusta !

<3 Sara

tiistai, 8. marraskuuta 2011

Bonsoir!

Odottelen tässä Leoa noutamaan minut ja lähes tyhjä matkalaukkuni hänen luokseen yöksi (ensin hän lupasi tiskata ton järkyttävän tiskivuoren XD). Ajattelimme illalla saunoa pitkästä aikaa ja aamulla lähdemme pirtsakoina ajamaan kohti Helsinki-Vantaata.

En jaksanut laittaa ruokaa ettei tiskiä kertyisi enempää joten kävin ostamassa sushia ja jälkkäriksi Ben&Jerry's jätskiä :).



Mun tarkotuksena oli kerrata ranskankielen alkeita, mutta en muistanut kysyä tarpeeksi ajoissa kirjaa lainaksi :(. Opiskelin koulussa joskus ranskaa, mutta arvatkaapa muistanko enää sanaakaan :D! Ehkä kaksi sanaa ulkomuistista mutta siihen se sitten jääkin. Ranskalaiset muutenkin ovat niin tunnettuja palavasta halustaan kommunikoida englanniksi ;D.

Tsekkaan vielä viimeset kamat laukkuun ja kohta raahaudun maha täynnä sushia ja jätskiä saunomaan murun luokse. Au revoir!
Ps kuka muu turkulainen huomasi upean taivaan tänään :)?


<3 Sara

maanantai, 7. marraskuuta 2011

A woman wears her tears like jewelry




Viikonloppuni alkoi perjantaina rennosti kolmella kokeella, joista tosin ehdin tehdä vain kaksi. Illaksi olin kutsunut kavereitani luokseni tupareihin, vaikka nyt muutinkin tänne jo kuukausi sitten ;). Söimme kiinalaista ja teimme mansikkamargaritoja. Sain heiltä myös superihanat tuparilahjat, siniturkoosin mariskoolin ja kirkkaan aaltotuikkuvaasin kiitos, kiitos paljon! <3

Muut lähtivät myöhemmin baariin ja me jäätiin Leon kanssa siivoamaan, jonka seurauksena tapahtui pieni tapaturma. Imuroin lattiaani ja tönäisin vahingossa hyllyä jossa oli kaikkia lasiesineitä. Pyysin Leolta apua siirtämään sitä ja hän vahingossa nosti hyllyn paikoiltaan niin että kaikki Iittalan kivituikut, aaltovaasi ja muut lasiesineet putosivat maahan ja hajosivat sirpaleiksi. Suutuin todella paljon ja nyt oikein hävettää miten paljon huusinkaan Leolle, vaikka vahinko se vain oli :(. Kaupastahan saa aina uudet kivituikut!

Tänään mentiin tyttöjen kanssa Blankoon sunnuntaibrunssille. Siellä oli tosi paljon kaikkea hyvää ruokaa ja söin taas masuni niin täpötäyteen että lähes vyöryin ulos ravintolasta. Suosittelen Blankon sunnuntaibrunssia, maksaa 17 euroa ja tarjolla on salaatteja, lämpimiä ruokia, juomia, croissantteja, hedelmiä, jälkkäreitä ja vaikka mitä muuta, sekä leppoisaa musiikkia.



Blankon jälkeen vyöryimme Skanssiin. Löysin Glitteristä ihanan korvissysteemin, vaikka lupasin itselleni etten osta MITÄÄN ennen Pariisin matkaa, joka häämöttää keskiviikkona. Aina voin vähän lipsua eikö ;)?
Olen tosi innoissani Pariisinmatkasta ja oon suunnitellu ostoslistan mitä kaikkee haluun löytää sieltä :) Siihen kuuluu muun muassa koruteline, ruskeet nahkanilkkurit ja musta hapsulaukku. Saa nähdä mihin kaikkeen mun budjetti riittää. Nyt alkaa kuitenkin olla korkee aika mennä nukkumaan ja herätä huomenna virkeänä kouluun ;D.
Mun tavoite muuten onnistui viimeviikolla; ei yhtään poissaoloa koulusta! Oon aika ylpee itestäni.
Hyvät yöt!

<3 Sara

tiistai, 1. marraskuuta 2011

Green light



Tekee oikein pahaa kun näin jälkikäteen ajattelen, miten paljon kofeiinia ja muita piristysaineita olen päivän aikana kroppaani tankannut. Menin kouluun tänään epänormaalin aikaisin kahdeksaksi ja siihen aikaan herääminen kaamoksen alla on yhtä tuskaa. Termarimuki siis täyteen kahvia josko sen avulla siellä korvien välissä kulkisi muutakin kuin kylmä syystuulen vire.

Vihreään päivääni kuului myös polkupyöräilyä kouluun ja töihin bussilla kulkemisen sijasta. Töihin oli pakko ostaa ED:iä vaikka vihaan energiajuomia. En olisi millään pysynyt hereillä klo 23 asti ilman kofeiinia. Onneksi saatiin kuitenkin lähteä jo kympiltä kotiin.

Nyt meen kaivautumaan lämpösten peittojeni alle laskemaan lampaita.

puss och kram
Sara

maanantai, 31. lokakuuta 2011

Come fly with me

iLove





koko 35?


Eilinen leffa Tartunta oli sairaan ahdistava. Siinä tappava virus levisi ympäri maailmaa ja ihmiset kuolivat. Olen niin herkkä sairausjuttujen kanssa ja heti panikoimassa että itsellä on kaiken maailman sairaudet, joten se ei ollut mun juttu yhtään.

Tänään

olin koulussa :)
latasin englanninkielisen Photoshop CS5.1
kokkasin tulista kookosmaitokanakastiketta ja liedestä paloi sulake kesken kaiken, keitin riisin mikrossa
innostuin taas valokuvailemaan
muistin että mulla on huomenna parit ruotsin sanakokeet (joihin aion mennä tällä kertaa)
menen nukkumaan kello 22.55

Sweet dreams
xoxo Sara

sunnuntai, 30. lokakuuta 2011

Tsajjjajaii

Heii pupuset!

Mun elämään kuuluu loistavaa. On duunia, omaa asuntoo (no siis vuokra), ihania ystäviä ja yks murunen. Oon kutsunu kaikkia kavereita kylään ihan innoissani ja tänään oli mun ihanan perheen vuoro, Leo luonnollisesti mukana :). Kahviteltiin ja syötiin mun leipomaa sairaan hyvää mansikka-marianne-kääretorttua. Taisin juoda kahvia vähän liikaa sillä käteni tärisevät tällä hetkellä kuin reumapotilaalla. Neljä kuppia tummapaahtoista kahvia ei välttämättä ole hyvä idea, etenkään kun edessä odotti suurehko tiskivuori arvokkaita astioita. Selvisin siitä kuitenkin kolhuitta.

Lähiaikoina mun tekemisiin on kuulunu töissä käymistä ja tän asunnon laittoa. Nyt alkaa kämppä näyttää jo suht valmiilta ehkä hankin sohvan jossain kohtaa jos löydän jonkun tarpeeksi pienen valkoisen nahkasohvan. Laitan kuviakin sitten myöhemmin kun saan Photoshopin kuntoon. Asensin sen vahingossa kiinaksi. Se niistä tietokonetaidoista.

Mitä kouluun kuuluu. No voinpa sen täällä kertoa, kun kaikki tietävät jo muutenkin. En mä siellä hirveesti viihdy :D. Käyn siellä kun huvittaa ja aina en edes sillonkaan. Pitäs ehkä tsempata kun on tää "tärkeä abivuosi" meneillään, mutta minkäs teet kun veri vetää muualle. Ehkä suoritan lukion kolmessa ja puolessa vuodessa, sillä kurssikertymäni näyttää aika hälyttävältä. Saa nähdä jos vaikka muhun iskis motivaatiopuuska näin joulun alla. Iskäkin koittaa kauniisti kehottaa aina välillä että jos taas vaivautuisin sinne kouluun kun Wilma alkaa näyttää aika punaiselta..

Vähän reilu viikon päästä pääsen vaihtamaan maisemaa etelän suuntaan. Lähdetään mun kummiperheen kanssa Pariisiin. Kummisedälläni on musahommia siellä ja lähdetään sitten samalla tutustumaan koko perheen kanssa kaupunkiin :). Odotan matkaa tosi paljon!

Mun pitäs kohta lähtee köpöttelemään iskän luokse ruokailemaan ja sitten mennään perheen ja Leon kanssa leffaan. Mennään katsomaan Tartunta (Contagion) nimistä elokuvaa. En muista ollaanko me koskaan oltu koko perheen kanssa leffassa, ellei nyt joskus ihan skideinä :D.

Haluun pian päästä esittelemään mun asuntoa! Kun se Leo muistais joku päivä sen Photoshopin asentaa englanniksi niin pääsen muokkaamaan kuviani julkaisukelpoisiksi. Tässä muutama Instagram kuva, ettei postaus näyttäis niin tylsältä. Tosiaan sain tossa pari päivää sitten tietää että Instagram kuvat on julkisia. Hupsis XD!




Jee sain kuin sainkin muokattua pari kuvaa mun KIINAN KIELISELLÄ Photarillani. Joka on muutenkin eri versio mitä oon aiemmin tottunut käyttämään, mutta onneksi muistan ulkoa suurin piirtein missä mitkäkin säädöt sijaitsee. Nää on sitten tarkotuksella taiteellisen värisiä, koska valkotasapaino oli ihan pielessä ja sen korjaukseen tarvitsen selkokielisen Photoshopin :D!

Tonnikalasalaatti

Sinertävä kotini, pahoittelut Dysonin varresta ja tiellä olevasta lampusta
Osasin jopa tehdä panoramakuvia kiinaksi. Yksityiskohdista postailen myöhemmin.
Nyt riennän iskän luokse!

<3 Sara