22.5.2011

Kiire x 100000000


Tältä näyttää Turku kello 04.11. Älkää kysykö miksi olin hereillä tiistaina siihen aikaan valokuvaamassa. En nimittäin itsekään tiedä. Viime sunnuntain jälkeen olen nukkunut lähes joka yö 1-3 tuntia, lukuunottamatta kaksia jopa kuuden tunnin yöunia. Voitte vaan arvata olenko jaksanut keskittyä yhtään mihinkään koulussa väsyneenä ja juuri silloin kun koeviikko lähestyy ja kaikki tärkeimmät asiat käydään läpi.

Nyt olen vähän kipeä, pientä flunssaa ja uupumusta vaan onneksi, luultavasti huonojen yöunien ja kiireen seurauksena. Alkuviikosta olen juossut muun muassa tekemässä työsopimusta, labrassa, KIRJASTOSSA (jep, MINÄ opiskelin siellä) ja jumpassa. Keskiviikkona olin pelaamassa pöytäcurlingia ensimmäistä kertaa elämässäni henkilöä vastaan, joka on ollut ihan SM-kisoissa. Arvatkaas mitä, minä voitin! Täytyy vielä vähän hehkuttaa, ettei muuten ollut mikään yhden pisteen eron tuurivoitto ;).

Torstaina käytiin tyttöjen kanssa katsomassa Pirates of the Caribbean: On Stranger Tides. Muuten ihan katsottava leffa, mutta kaksi ja puoli tuntia paikallaan istumista tekee aika tiukkaa. Elokuvan jälkeen menin vielä kaverin kanssa pelaamaan bilistä pitkästä aikaa. Taidot olivat vähän tainneet päästä ruostumaan pitkän tauon jälkeen. Aina ei voi voittaa!

Viikonlopputunnelmat alkoivat verotoimiston kautta Jukuparkin työntekijöiden palaverilla. Tapani mukaan, kun hoidan asiat niin ajoissa hain verokorttinikin vain tuntia ennen palaverin alkua. Olen tietenkin innoissani työstäni, mutta myös eräästä työsuhde-edustani. Nimittäin pääsen sisään Linnanmäelle, Särkänniemeen ja moniin muihin samankaltaisiin paikkoin ilmaiseksi kaverin kanssa! Muutamat Lintsi-Särkkisreissut ovat jo tiedossa :).

Viikonlopun olen hengaillut parhaiden ihmisten kanssa! Perjantaina istuskeltiin Vilman luona perusporukan+avecejensa kanssa. Eksyttiin myös Rosan kanssa johonkin.. Lauantai alkoi aamulla aikaisin kaverin kanssa Skanssissa vaateostoksilla. Tällä kertaa itse en kiikuttanut kotiini yhden yhtäkään riepua, mutta kaverilleni löydettiin parit kivat jutut. Rakastan niin paljon ostaa miesten vaatteita! Harkitsen vakavasti jopa uraa stailistina. Olimme myös pelailemassa pienellä porukalla beachvolleyta ja omalta osaltani se pelaaminen (yritys osua palloon) näytti hieman heikolta. Ja arvatkaa mitä tein ensimmäistä kertaa elämässäni! Ajoin autoa ihan itse!!! Voi kunpa olisi jo synttärit ja saisin kortin ja oman pikkuautoni! Ajaminen on niin hauskaa :D!

Tämän lämpimän kesäpäivän olen viettänyt koneen ääressä puuhaillen koulujuttuja ja potien uupumusta Finrexin-kuppi kädessä. Äitipuoleni tuli äsken käymään ja piristi päivääni minttu-Puffet jätskillä.


Nauttikaa loppupäivän auringonlämmöstä minunkin puolestani, kun aloitan kirjoittamaan äidinkielen tekstitaidon vastausta. No, onneksi olen kipeä ja joudun pakostakin virumaan sisällä, niin ei harmita kovin paljoa noiden kouluhommien väsääminen (pyh)!

t Sara

4 kommenttia:

  1. vitsi sun viikonloppu kuulostaa kivalta!! :--) koitappa parantuu ja jaksella siel viel hetkisen tota koulua! Ja ah nam, minttupuffet <3 mun lemppari jätski !

    VastaaPoista
  2. mul oli kiva viikonloppu kyl:) ja kiitos koitan ja pia saat tota jätskii:D !!

    VastaaPoista
  3. eih, alkaa kaduttaa et en riskeerannu ja menny jukuparkin haastatteluun : p miksei turun kaupunkikin vois jakaa työntekijöilleen ilmasii särkkislippuja? :D - mosse

    VastaaPoista
  4. no mut hei sun työsuhde-edut on luultavasti mielenkiintosii sotamuistoi niilt mummuilt ja papoilt keit kärräät rullatuolis ulos;)

    VastaaPoista