10.6.2011

NYT SATAA


... nimittäin kuvia! Ja satoi myös tänään tämänhetkisen esimieheni päälle vähän limsaa kun puhkoin puukon kanssa siihen vahingossa reiän. Onneksi hän on huumorintajuinen ja totesi, että ainakin virkisti! :D Hyvän kuvan annan itsestäni ja olen vasta toista päivää töissä.
En ole päässyt säännöllisesti postailemaan kun kokoajan tuntuu olevan meno päällä, mutta täältä pesee jättimegakuvapostaus.

Maanantaipäivä meni mekkoa puuhastellessa ja Rosan ja Meikun kanssa kävimme myös Samppiksessa pulikoimassa. Rosalla oli vedenalaiskamera mukanaan, jonka kanssa kuvailimme tosin vaan Meikkua, joka uskaltautui sukeltamaan. Me Rosan kanssa tylsinä hienohelmoina emme halunneet kastella hiuksia ja meikkejä :D. Tytsykät tulivat vielä käymään meillä ja auttoivat mekon sovituksen ja muutaman muun jutun kanssa.

Tiistaina olin siellä kummisetäni 50-vuotis juhlissa ja hän kun ammatiltaan on säveltäjä niin juhla alkoi mahtavalla konsertilla ja sieltä siirryimme Loviisan linnakkeelle Ungernille. Loistava paikka pitää juhlat. Siellä soi parasta musiikkia, sekä tarjoiltiin maukkaita ruokia! Takaisin Turussa olimme puoli kolmen aikaan yöllä ja seuraavana aamuna ensimmäinen työpäivä, eli herätys viiden tunnin päästä. No nyt on kesä, joten ei ne univelat vielä paljoa paina!


Tässä siis tekemäni mekko, jonka sain valmiiksi juhlia edeltävänä aamuna. Jotenkin koomista tämä, etten koskaan osaa tehdä mitään hyvissä ajoin, mutta valmista tulee kuitenkin lähes aina ajoissa. Vaarini, joka on maailman paras vaari, heitti taas piruilevan tapansa mukaan kommenttia mekostani. Hän lupasi antaa kympin, jotta ostaisin lisää kangasta ja lisäisin helmaan pituutta, kun hän ei kerta kehtaa kulkea muuten seurassani :D!

Esikuvani maailman paras ja tyylikkäin mummi<3 !
Lupasin kertoa päättäjäisistä tarkemmin, tai lähinnä iskeä tänne kuvia niistä. Vuokrasimme noin 35 ihmisen kanssa mökin siis Rymättylästä viime sunnuntaina. Mökin hinta vuorokaudelta oli noin 300 euroa, mutta meille kuitenkin tipahti lisäksi kepoinen lasku perässä, kun paikat olivat niin sotkussa ja muun muassa pöytä palasina. Ei hauskaa ilman jotain ikävääkin. Heh heh, olenpas niin optimistinen!


Oton hauis näyttää aika ujolta omani vierellä, eiku mitä?
Ja sinne meni talviturkki!


Ei olisi voinut parempaa ilmaa toivoa kesän aloitukselle! Aurinko paistoi koko illan ja oli ihanan lämmintä. Hyttyslauma tosin hyökkäsi terassille, kun istuskelimme illansuusta siinä.

Virnistykset eivät suinkaan johdu ilosta, vaan porealtaan hyytävän kylmästä vedestä :D
Mä ja Laurat <3
Mä ja pojat saunassa XD

Tähän muutaman kuvan väliin kerron vielä lähipäivistä. Eli siis työni alkoi siinä kaupassa ja kuusi tuntia päivässä puran tavaraa hyllyihin :D. Kuulostaa pitkäveteiseltä, mutta tykkään siitä tosipaljon! Tavaroiden järjestäminen paikoilleen on minusta oikeasti hauskaa. Ranteeni ovat kyllä jo parin päivän jälkeen todella kipeät isojen limsalaatikoiden kanniskelemisen seurauksena.

Eilen käytiin Rosan kanssa Myllyssä pyörimässä, määränpäänä uusi liike Suomessa - Cubus. Ihan perusjuttuja siellä myydään, mutta erityisen paljon kivoja värikkäitä ja halpoja bikinejä :). Ostinkin yhdet eriparia, mutta hyvin yhteensopivat ylä-ja alaosat. Myllystä löysin myös ompelemaani mekkoon täydelliset samanväriset sulkakorvikset. En malta odottaa, että pääsen käyttämään mekkoa uudestaan korvisten kanssa! Olen nyt todella innostunut kaikista roikkuvista korvakoruista. Illemmalla menimme vielä Meikun luokse grillailemaan muun muassa prinssinakkeja :).




Rymättylässä oli tosi hauskaa ja rento meininki, harmi että paikat jäivät vähän huonoon kuntoon jäljiltämme. Itse en jäänyt sinne yöksi, vaan ihana kaverini jaksoi tulla hakemaan minut, että pääsen omaan sänkyyn nukkumaan. Suuuuuri kiitos siis hänelle ja niille ketkä mökin laittoivat kuntoon! :)

Tänään töiden jälkeen kävin siskoni kanssa katsomassa elokuvan Kuninkaan puhe. Kuten olen kertonut aiemmin, rakastan 1920-30-lukuja ja pidin leffasta myös ihan sen juonen ja näyttelijöidenkin takia! Käväisin leffan jälkeen kaverini luona ja sieltä takaisin pyöräillessäni fiilis oli niin kesäinen! Ilta-aurinko, hyvä musiikki ja lämmin kesätuuli puhalsi. Fiilis 10++ !

Joudun vielä käyttämään Lilin nopeasti lenkillä ja sitten pääsen vihdoin nukkumaan. Huomenna taas töitä kello yhdeksän, onneksi sentään työmatka on päätähuimaavat 50 metriä. Koskakohan opin menemään ajoissa nukkumaan? Toivottavasti jaksoitte lukea loppuun asti :D!
Hyvät unet ja huomenet!

t Sara

6 kommenttia:

  1. Ihana toi sun tekemä mekko!!! en kestä. oot nii upee. ja ei hitto noit kuvii päättäreist, repeen xD varsinki tota mis olen söpösti jalkaani nostanu (en kännis tietenkää). SARA!! sun pitää lähettää tai jotenki sillee et saan noit kuvii noi näyttää vaik kuin kivoilt :(( t. larre (en jaksanu kirjautuu sisää)

    VastaaPoista
  2. kiitos!!:) haha oot aikamoine akrobaatti;) mut jospa annat mulle jokupäivä muistitikun ni latailen kaikki about tuhat kuvaa sinne? =)

    VastaaPoista
  3. joo tosi :D hyi vittu. jooo selväää! koska käy nähä neitii x)-larre

    VastaaPoista
  4. tosi nätti toi tekemäs mekko! :) opiskeletko vaatetusalaa tai jotain ku näyttää ihan ammattilaisen tekemältä? :)

    VastaaPoista
  5. kiitos paljon! en opiskele, ihan itseoppinut vaan :)

    VastaaPoista
  6. oon päässy sun blogiin oujees !! -danger

    VastaaPoista