29.3.2013

Answers part 2


  • millanen sun perhe on? - mulla on maailman ihanin perhe johon kuuluu isi, äitipuoli, kaks siskoa ja Lili. Vaikka kaikki asutaankin eri osotteissa jo niin ollaan kuitenkin läheisiä ja viikonloppuisin perheen keskeiset peli-illat on parhaita.
  • millanen olit teininä? - hahah TEINI! Oonhan mä virallisesti vieläkin teini muutaman kuukauden, mutta ne todelliset teinijutut on onneks takanapäin. Alkuaikojen teinivuodet oli aikamoista omien rajojen koittelua ja tulihan sitä tehtyä kaikkea typerää ja sitten kärsittiin kesäloma ilman mopoa tai kännykkää. Sitten aloin seurustelemaan ja siinä vierähti muutama vuosi, jolloin pysyinkin pitkään kaidalla tiellä.



  • inhokki vuodenaikasi, miksi? - Loppusyksy. Sillon kun ei ole enää edes kauniita lehtiä missään, kesä on varmasti ohi, maassa on pelkkää loskaa, ulkona tulee pimeä jo neljältä ja kaikki on niin masentavaa.
  • yksi villieläin, jonka haluaisit / voisit ottaa kotieläimeksesi? - haluun vastata kaks, koska en osaa valita näiden väliltä; kenguru ja muurahaiskarhu <3
  • vaate, jota et IKINÄ laittaisi päällesi? - never say never, tuun kuitenki laittamaan mutta trumpettilahkeiset housut ei imartele mun 155 senttistä varttani at all
  • omasta mielestäsi paras puoli ulkonäössäsi? - tykkään tasapuolisesti mun koko kropasta, mutta ehkä erityisesti mun pepusta x)
  • entä luonteessa? - iloisuus ja pirteys
  • yksi asia jonka takia lopettaisit bloggaamisen? - ei mulla tule oikeen mitään mieleen. En välitä muiden ihmisten negatiivisista kommenteista pätkääkään, enkä ainakaan sellaisen takia lopettaisi tätä. Lähinnä jos omassa elämässäni tai jollekin läheiselleni tapahtuisi jotain kamalaa, että kaikki energia menisi siihen niin siksi.


  • paras muistosi vuoden sisään? - se päivä kun sain kuulla, että mun lukio on vihdoinkin ohi. Hirveen ahertamisen jälkeen kun mun Wilmassa luki 75 kurssia täynnä. Ja onhan niitä ihania hetkiä kavereiden, perheen ja Leonkin kanssa mahtunut viimeiseen vuoteen.
  • jos saisit päättää, minkä elintarvikkeen kadottaisit maanpäältä, miksi? - kaikki ällöt pullat ja kakut joiden parasta ennen-päiväys on jossain kahden vuoden päässä yök! Ja ihan siksi, ettei sellasten lisäainemäärien syöminen oo mitenkään terveellistä
  • luonteenpiirre, jota vihaat ihmisissä eniten? - kateus!
  • entä mistä pidät eniten? - rehellisyys ja se, että pysyy omien sanojensa takana
  • jos saisit olla jokin huonekalu, mikä olisit, miksi? - iso pehmeä sänky valkoisilla hyväntuoksuisilla satiinilakanoilla. Siksi koskat ne on parhaita.
  • miten sait sun hiukset näyttämään noin hyviltä ja vaaleilta eli mikä on paras tapa siirtyä punasist oman värisiin/vaaleisiin hiuksiin? - ehdottomasti kampaajalla käynti! Oma sessioni kesti 8 tuntia, johon kuului väripesua, raidoitusta, maskin laittoa, lisää raitoja ja seuraavana päivänä koko homma uusiks. En suosittele hiuksien kunnon kannalta tätä prosessia, ellei oma tukka ole entuudestaan todella hyvässä kunnossa ja vähän värjätty. Minun tukkani otti tän tosi hyvin pitkälti siks, koska en ollut värjäillyt tätä ennen punasta niin se oli valmiiksi jo hyväkuntoinen. Tietty kunnon kampaamoshampoot ja hoitoaineet siihen päälle vielä niin lopputulos on aina parempi.
  • onko sulla yhtään "apua, mitä oikeen mietin"-tyylimokaa sun menneisyydessä :D? - onpa hyvinkin! Ala-asteella kumpikin; permanentti ja lahkeet sukissa. Yeaahhh
  • mitä noi sun valkoset platformit makso, siis noi vagabondit :)? - 49,90 on kai se oikee hinta Nilsonilla, mutta kun tilasin oikeen kokoset toisesta myymälästä niin siihen tuli postikuluja joku 12 euroa -.-

<3 Sara

6 kommenttia: