23.12.2013

One day left


Huhhuh, en ois uskonut että tää joulun aika tulee olemaan omalta osaltani näin kiireistä. Vielä ois vaikka mitä hommaa ja tuntuu, etten saa läheskään kaikkea valmiiksi jouluksi. Pitäis leipoa, paketoida muutama lahja, koristella kuusi, hoitaa muutama juttu postissa jne. ja töihinkin pitäs keretä parin tunnin päästä. Tätä kiirettä ei yhtään auta se, ettei mulla ole ollut vapaapäiviä taas vähään aikaan. Ei oo vaikeeta arvata, mitä en ainakaan tuu tekemään 23.30 illalla kun pääsen töistä, eli nukkua. Luultavasti ensi yö kuluu rattoisasti näiden kaikkien jouluhommien parissa, ennen kuin sitä oikeesti pääsee viettämään.
Lähdetään huomenna iskän ja Maijan ja Lilin kanssa sukuloimaan Lempäälään, kun siskot on aaton niiden oman isän luona. Vietetään aatto siis molempien isovanhempieni ja muiden sukulaisten kanssa ja illaksi ajetaan takaisin Turkuun. Joulupäivä ollaankin sitten vaan perheen kesken ja Tapanin päivänä meenkin taas töihin..

Arvatkaas mitä ostin itselleni joululahjaksi ;). Mua instassa seuraavat on nähneetkin mun uuden vaavelin; MacBook Airin. Nyt kun muutto lähestyy ja mulla ei oo ollut omaa konetta, niin tää on ollut hankintalistalla jo kauan. Applen tuotteista sen verran harvoin saa mitään alennuksia, niin kauaa ei tarvinnut miettiä kun bongasin tän tarjouksessa Gigantissa kolminumeroisella summalla :). Kyllä se muutaman satasen alennus oli ihan tervetullut ja voin sanoa, että oon mun hankitaani todella tyytyväinen. Applen tuotteen on mun mielestä tosi käteviä siitäkin syystä, että kaiken saa synkattua keskenään puhelimen, ipadin ja läppärin kanssa.


Isompien hankintojen lisäksi oon ehtinyt myös kierrellä piitkästä aikaa kaupungilla uuden yökkärin toivossa. Löysinkin ihanat yökkärishortsit Ginan uudesta Home Wear Collectionista. Mun kaikki joulukoristeet on tällä hetkellä iskän varastossa, joten jouduin ostamaan uudet kuusen koristeet Clas Ohlsonilta. Vielä kun saisin viriteltyä noihin ne narut ja ripustettua meidän minikuuseen. Vaikka tätä kämppää onkin vähän turha enää koristella, kun pian lähden tästä, niin halusin silti edes hieman joulufiilistä tännekin.
Nyt mun on jatkettava leipomuksia, että pääsis töihinkin ajoissa ja huomisesta eteenpäin saa taas ottaa pari päivää ihan iisisti. Ihanaa ja rauhallista joulua kaikille teille!

-Sara

8 kommenttia:

  1. ihania kuvia, mukavaa joulua sulle ! (-:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) hyvää joulua sullekin Nella:-) !

      Poista
  2. Hihii, sait juuri uuden lukijan! Ihana blogi<3

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva tää blogi! :) Ainut juttu että ulkoasu on hirmu leveä eikä ainakaan mun tietsikan näytölle istu mitenkään hyvin. Mutta se on pienijuttu koska kuvat on tosi ihania ja laadukkaita! Uus lukija täällä! :) ♥

    Kurkkaisithan myös ja heittäisit vaikka kommenttia! :) Kommentteja kun on aina kiva saada, eikö! ;)

    http://hennankengissa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja tervetuloa <3 ! Jep tiedän, toi ulkoasu häiritsee vähän muakin nyt kun on pienempi näyttö. Aiemmin isommalta näytöltä tää näytti hyvältä, mutta oon menny sotkemaan mun ulkoasun HTML-koodit niin sekasin, että en pysty tekemään tälle mitään:/ täytys luoda kokonaan uudelta pohjalta tää ulkoasu, enkä oo ehtinyt tehdä sitä vielä loppuun :) käyn kurkkaamassa!

      Poista